-
Mistä kaikki alkoi?
Kun reissuhaaveet alkoivat kirkastua mielessä ja maa oli valittu, oli käytännön järjestelyjen aika. Onnistuvatko poissaolot töistä? Entä esikoisen koulu, miten se järjestetään? Pienempi on vakavasti moniallerginen, olisiko tällainen reissu edes mahdollista hänen kanssaan? Aikuisten työjärjestelyt olivat loppujen lopuksi yksinkertaiset. Toinen olisi joka tapauksessa vielä hoitovapaalla pienimmän kanssa, ja toinen opiskelee opintovapaalla verkko-opintoja, joiden opiskelu onnistuu myös ulkomailta. Seuraavaksi oli aika kysyä suunnitelmista tulevan tokaluokkalaisen koulusta. Esikoisen koulun rehtori oli myös innostunut suunnitelmistamme, ja kannusti kokemukseen, jonka vertaista lapsi ei koulusta voisi saada. Kotiopetukseen on tietenkin aina mahdollisuus, mutta lain puitteissa se täytyy järjestää itse kirjoja myöten. Freinet-koulu, jossa lapsemme on, kannusti ulkomailla oppimiseen, ja antoi ilman muuta mukaan kaikki tarvittavat…