-
Nusa Ceningan auringonlaskun aikaan
Frangipaneja eli temppeli puita kasvaa Balilla joka puolella. Aamuisin siitä pudonneita kukkia on aamiaispolulla, ja lapset keräävät kukkia hiuksiinsa. Huoneisiin niitä tuodaan koristeiksi, ja niitä laitetaan jumalien lahjuksia. Ja miten kauniita ne ovatkaan! Nusa Lembonganin vieressä on pienempi saari, Nusa Ceningan. Ne yhdistää toisiinsa silta, Yellow Bridge. Silta on niin kapea, että autolla siitä ei pääse, vain kävellen tai skootterilla. Pyysimmekin autokyydin sillalle, ja jatkoimme kävellen. Oli laskuveden aika, ja merenpohjaa pystyi kävelemään. Osa laivoista oli ajettu kuivalle maalle, ja nyt niitä huollettiin veden ollessa alhaalla. Täälläkin merileväviljelmät valtasivat merenpohjaa. Lähes jokaisella rantaravintolalla oli keinu, joka nousuveden aikaan on pinnan alla. Rannasta löytyi myös muutama beach club, kuten The Island…
-
Mistä kaikki alkoi?
Kun reissuhaaveet alkoivat kirkastua mielessä ja maa oli valittu, oli käytännön järjestelyjen aika. Onnistuvatko poissaolot töistä? Entä esikoisen koulu, miten se järjestetään? Pienempi on vakavasti moniallerginen, olisiko tällainen reissu edes mahdollista hänen kanssaan? Aikuisten työjärjestelyt olivat loppujen lopuksi yksinkertaiset. Toinen olisi joka tapauksessa vielä hoitovapaalla pienimmän kanssa, ja toinen opiskelee opintovapaalla verkko-opintoja, joiden opiskelu onnistuu myös ulkomailta. Seuraavaksi oli aika kysyä suunnitelmista tulevan tokaluokkalaisen koulusta. Esikoisen koulun rehtori oli myös innostunut suunnitelmistamme, ja kannusti kokemukseen, jonka vertaista lapsi ei koulusta voisi saada. Kotiopetukseen on tietenkin aina mahdollisuus, mutta lain puitteissa se täytyy järjestää itse kirjoja myöten. Freinet-koulu, jossa lapsemme on, kannusti ulkomailla oppimiseen, ja antoi ilman muuta mukaan kaikki tarvittavat…
-
Tervetuloa mukaan lapsiperheen matkaan!
Hei, ja tervetuloa lapsiperheen matkaan! Olemme raumalainen perhe: äiti, isä ja kaksi lasta, 8-vuotias ja 1,5-vuotias. Jo vuosia sitten aloimme haaveilla pidemmästä matkasta ulkomaille ennenkuin esikoinen menisi kouluun. Ajatuksissa siinsi vuosi maailmaa kiertäen, ja suunnittelimme kohteita tälle matkalle. Haaveilta katkaistiin kuitenkin siivet koronan toimesta. Hautasimme jo hetkeksi haaveet, kun korona pitkittyi, esikoisen koulu alkoi ja pikkuveli tuli maailmaan. Vauvavuoden loputtua aloimme kuitenkin pohtia, olisiko reissu mahdollinen myös nyt, kahden lapsen kanssa. Suunnitelma muuttui maailman kiertämisestä pidempään olemiseen yhdessä paikassa, ja vaatimukset maalle tarkentuivat: englanninkielinen, olisi lämmintä, hyvä terveydenhuolto etenkin pienempää ajatellen, kauempana kuin Euroopassa. Kun USA oli poissuljettu, Australia tuntui selkeältä valinnalta. Ennen tällaista matkaa edessä oli kuitenkin paljon suunniteltavaa…