• Australia,  Rockhampton

    Rantakaupungit Yeppoon ja Keppel Sands

    Viikonlopun aikana on ehditty tutustumaan Rockhamptonin seudun rantakaupunkeihin kunnolla. Kaikki ovat olleet kunnossa päiväreissuja varten, eikä pieninkään saanut durantasta oireita. Taidan kuitenkin visusti säästää myrkytystietokeskuksen numeron. Lauantaina otettiin suunnaksi Yeppoon, pieni kaupunki 45 min päässä Rockhamptonista rannassa. Oli tuulinen päivä, ja rannassa vasta tuulikin. Varjossa tuntui kylmältä, sitä ei ole paljon tällä reissulla tarvinnut kokea. Yeppoonin pääkadulla oli paljon pieniä ravintoloita ja kahviloita. Ranta oli pitkä, ja laskuveden aikaan hiekkaa oli näkyvissä paljon. Löydettiin aivan ihania simpukoita rannasta! Rantakadun toisessa päässä oli iso, kiva puisto, sekä aivan ihana uimalaguuni. Laguunissa oli myös hieno alue ihan pienille. Harmi vaan, kun sää oli niin kylmä, ettei uida tarjennut. Kävimme syömässä meksikolaista ruokaa,…