• Australia,  Bega

    Joulu Australiassa tulvien keskellä

    Australian joulu on yleensä kuuma ja aurinkoinen, ja aikaa vietetään paljon rannoilla. Jouluaatto vietetään rannalla yhdessä perheen kanssa, ja usein iso osa joulupäivästäkin. Tänä vuonna sen sijaan on satanut ja ukkostanut. Sateita tuli jo ennen joulua, mutta isoimmat sateet alkoivat jouluaattona. Aatonaattona Began Golfklubin pihalla järjestettiin jouluinen pikniktapahtuma. Joululaulut soivat, esiintyjiä oli useita. Piknikviltit valtasivat pihan, paikalla oli paljon perheitä. Eväslaukuista paljastui mitä parempia piknikeväitä, ja tietenkin olutta. Meidän eväskoriin oli pakattu tortilla-ainekset, joka olikin aivan loistava piknikruoka, kun täytteet oli pilkottu valmiiksi. Tapahtuma kesti kaksi tuntia, ja esiintyjät vaihtuivat välillä. Golfklubi oli auki, ja sisältä sai myös ostettua juomia ja ruokaa, tosin jonot olivat pitkät. Askartelupisteellä lapset saivat askarrella…

  • Australia,  Bega

    Rauskuja, kenguruita ja katkarapuja

    Sydneystä otimme auton alle, ja lähdimme kohti eteläistä New South Walesia. Reissumme viimeinen kuukausi on alkamassa, edessä viimeinen pidempi etappi. Ensin pysähdyimme kuitenkin isoon ostoskeskukseen täydentämään lasten vaatevarastoja pieneksi jääneiden tilalle, ja tekemään jouluostoksia. Ostosten jälkeen ajoimme pienimmän päiväunien turvin Jervis Bayhin, jossa olimme yötä. Jervis Bay on pieni kylä rannalla, joka on tunnettu kauniista rannoista ja merenalaisesta elämästä. Alueella nähdään usein esimerkiksi valaita ja delfiinejä, ja täältä tehdään paljon meriretkiä. Meidän yhden yön pysähdykseen ei nyt ehditty sisällyttää meriretkiä, mutta rannalle suuntasimme heti saavuttuamme! Merivesi oli viileää, mutta hyvin siellä silti tarkeni uida. Pienin nautti hiekkaleikeistä. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Nyt ensimmäinen pysähdyksemme oli Bendalong Point, jonka uimarannalla nähdään…

  • Australia,  Tasmania

    Tasmania – häikäisevää kauneutta ja aikaa 50 vuotta sitten

    Good morning. ❤️ Tähän näkyyn heräsimme aamulla Tasmaniassa, kun avasimme oven. Mikä mieletön maisema herätä uuteen päivään. Kaupungit vaihtuivat täysin toisenlaisiin maisemiin. Kaikkialla on niin rauhallista ja kaunista. Maisema on kumpuilevaa, vihreitä niittyjä ja lammaslaitumia. Talojen ovissa ei ole edes lukkoja maaseudulla, koska ei tarvitse olla. Auton ovia ei lukita edes kaupungissa. Tulimme muutama päivä sitten tähän ihanaan perheeseen. Olemme täällä kaksi viikkoa HelpX sivuston kautta tekemässä töitä ruokaa ja majoitusta vastaan. Hobartista meitä oli vastassa perheen isä. Ennen suuntaamista uuteen kotiimme pääsimme tutkimaan hieman Hobartia , ja osallistumaan perheen isän pitämälle historialliselle hotellikierrokselle, jossa meidät toivotettiin kuohuviinin voimin tervetulleeksi. Asumme pienellä farmilla tunnin matkan päässä Hobartista, lähellä sympaattista pikkukylää…

  • Australia,  Rockhampton

    Rantakaupungit Yeppoon ja Keppel Sands

    Viikonlopun aikana on ehditty tutustumaan Rockhamptonin seudun rantakaupunkeihin kunnolla. Kaikki ovat olleet kunnossa päiväreissuja varten, eikä pieninkään saanut durantasta oireita. Taidan kuitenkin visusti säästää myrkytystietokeskuksen numeron. Lauantaina otettiin suunnaksi Yeppoon, pieni kaupunki 45 min päässä Rockhamptonista rannassa. Oli tuulinen päivä, ja rannassa vasta tuulikin. Varjossa tuntui kylmältä, sitä ei ole paljon tällä reissulla tarvinnut kokea. Yeppoonin pääkadulla oli paljon pieniä ravintoloita ja kahviloita. Ranta oli pitkä, ja laskuveden aikaan hiekkaa oli näkyvissä paljon. Löydettiin aivan ihania simpukoita rannasta! Rantakadun toisessa päässä oli iso, kiva puisto, sekä aivan ihana uimalaguuni. Laguunissa oli myös hieno alue ihan pienille. Harmi vaan, kun sää oli niin kylmä, ettei uida tarjennut. Kävimme syömässä meksikolaista ruokaa,…

  • Australia,  Rockhampton

    Welcome to farm!

    Welcome to 4 mile farm! Farmi on iso hevosfarmi Rockhamptonin kupeessa. Hevosia on yli 30, poneja 4, ja muita eläimiä myös paljon. Arkisin täällä pidetään ratsastustunteja. Olemme olleet täällä nyt viikon farminhoitajina. Isäntäväki lähti reissuun aikaisin tiistaiaamuna, ja me muutimme taloon. Alussa tehtävälista tuntui todella pitkältä, ja kaikkeen meni paljon aikaa, kun asiat eivät olleet tuttuja. Nyt viikon jälkeen ne sujuvat jo rutiinilla. Aamuisin ja iltapäivisin kierros alkaa vanhan ponin, Laddyn, luota. Mukaan haetaan ulkoaitauksesta Joe Joe – koira, joka kulkee vapaana mukana farmitöissä. Joe Joe hyppää myös aina mukaan buggyn kyytiin, kun liikkeelle lähdetään. Laddyn pelletit täytyy liottaa ja turvottaa, koska 40-vuotta vanhalla ponilla ei ole enää juuri hampaita.…

  • Australia,  Rockhampton

    Elämysten täyttämä viikonloppu

    Farmiperheen tytär on ollut perjantain ja lauantain hevoskilpailuissa läheisellä hevostilalla. Lauantai-iltana oli kilpailujen päätöshuipennus, palkintojen jako ja grillausta. Meidät oli kutsuttu koko perheenä mukaan, mutta lähdin esikoisen kanssa pienimmän jäädessä isän kanssa sairastamaan (kuume edelleen yli 39 asteessa). Tajusin vasta hetki ennen lähtöä, että tämä tarkoittaa sitä, että joudun ensimmäistä kertaa ajamaan itse vasemmanpuoleisessa liikenteessä, ja vieläpä ilman kartturia! Ajoimme hevoskilpailuihin farmiperheemme perässä, ja tämä helpotti ajamista huomattavasti. Oli helppo muistaa ”keep left”, kun vaan seurasi toista. Onneksi auto on automaattivaihteinen, niin ei tarvitse vaihdella vaihteita väärällä kädellä. Hevoskilpailujen näky oli niin täysin sellainen, miksi australialaiset hevoskilpailut voisi kuvitella, että väkisinkin hymyilytti. Jokaisella oli leveälahkeiset farkut, bootsit, kauluspaita ja leveälierinen…

  • Australia,  Rockhampton

    Farmielämää Rockhamptonissa

    Farmielämä on lähtenyt käyntiin leppoisasti. Elämä kulkee auringon mukaan: aamulla herätään auringon noustessa, puoli kuuden aikaan, ja päivän työt tehdään lähinnä aamupäivän aikana, ennen kuin tulee liian kuuma. Lounas syödään puolilta päivin, ja sen jälkeen on aikaa käydä uimassa pihalammessa, hoitaa kotitöitä tai muita vilpoisampia hommia. Sisälle tullaan auringon laskiessa kuuden aikaan, ja silloin syödään päivällistä. Lapset menevät nukkumaan heti päivällisen jälkeen, n. 19:30, myös 12-vuotias. Vanhemmat käyvät nukkumaan 20-21 aikaan. Me olimme tottuneet hieman myöhäisempään rytmiin, mutta äkkiä rytmi kääntyi farmin kaltaiseksi. Aamuaurinko herättää viimeistään 6:30, ja päivällisen jälkeen on jo niin väsynyt, että vetäytyy mielellään asuntovaunuun lukemaan ja unille. Vaikka päivät ovat lämpimiä, yöt ovat viileitä, ja asuntovaunu…