Syntymäpäiväjuhlia ja eläinkohtaamisia Tasmaniassa

Eilen vietettiin 2-vuotiaan syntymäpäiviä. ❤️ Olimme käyneet ostamassa pienet, helposti mukana kannettavat lahjat, ja suunnitelleet perheen äidin kanssa leipovamme kakun, ja koristelevamme kodin synttäriteemaan. Aina ei vaan kaikki mene niinkuin suunnitellaan. Ystäväperheen yksinhuoltajaäiti joutui sairaalaan, ja perheen äiti oli tietenkin päivän auttamassa häntä. Pikaisella suunnitelman vaihdoksella tein ruuan ja kakun kaapista löytyvistä aineista, hain koristeet lähikaupasta ja askartelin allergiselle sankarille omat hedelmäkakut (näihin oli kuitenkin tarvikkeet varattu). Kemuihin saatiin lisää vieraita, kun ystäväperheen lapset tulivat yökylään.

Kaikesta huolimatta juhlat onnistuivat loistavasti. Kaikki olivat paikalla, ja sankari innoissaan. Lahjapaketeista paljastui autosukkia (jotka olivat muutenkin ostoslistalla), pari pikkuautoa ja saippuakuplia. Kaikki pääsivät heti kovaan käyttöön. Juhlissa oli lopulta 14 henkilöä, ja ne vietettiin lämpimissä tunnelmissa, ilmapallojen keskellä.

Juhlien jälkeen oli aika lähteä kiertelemään Tasmaniaan. Tasmaniassa olisi niin paljon nähtävää, että kun aikaa oli vain parin yön reissulle kauemmas Hobartista, oli todella vaikea päättää, mihin suuntaisimme. Pitkän mietinnän jälkeen päätimme lähteä itärannikolle.

Ajoimme ensin Zoodoo villieläinkeskukseen, sillä esikoinen halusi nähdä paljon tasmanian tuholaisia, ja päästä ruokkimaan niitä. Villieläinkeskuksessa oli paljon paikallisia eläimiä: kenguruita, echidna, wombatteja… Sekä lisäksi apinoita, leijonia ja seeproja. Leijonat olivat hereillä, ja kuulimme urosleijonan karjuvan useamman kerran.

Täälläkin pääsi ruokkimaan kenguruita kädestä! Näimme parikin pussissa olevaa poikasta, eli joeya, niin söpöjä. Poikaset elävät pussissa 7-10 kuukauden ikäiseksi, joskin käyvät jo pieniä aikoja ulkomaailmassa muutaman viikon ikäisestä alkaen. Täällä oli myös harvinaisia albiinokenguruita.

Tasmanian devilejä täällä oli monta. Pienestä koostaan huolimatta niiden puruvoima on mieletön, ne syövät wallabit luineen päivineen. Devilit syövät kuitenkin vain kuolleita eläimiä. Ne voivat haistaa kuolleen saaliin yli kilometrin päästä. Puruvoimasta johtuen niitä sai syöttää vain pihdeillä. Opas kertoi samalla niiden käytöksestä ja tavoista. Monien muiden eläinten tavoin tasmanian tuholaiset liikkuvat pääosin vasta hämärän tullen, täälläkin suurin osa makoili piiloissaan.

Zoodoosta matkamme jatkui Richmondin kylän läpi kohti itärannikkoa. Richmond on kaunis pieni kylä, jossa on hienoja puusiltoja ja vanhoja rakennuksia. Pienin oli valitettavasti jo unten mailla, joten pysähtyminen kuvaamista varten ei onnistunut.

Upeiden maisemien läpi ajoimme Bichenoon itärannikolle. Majoituimme leirintäalueen mökissä. Bicheno on myös pieni paikkakunta, jossa oli pieni kauppa ja pari ravintolaa. Kaikki tarvittava siis löytyi.

Bichenon rannikolle tuulee aina, ja isot aallot huuhtovat kallioita. Kallioilla on tunnettu blowhole, johon tuuli puhaltaa ja lyö aaltoja korkealle. Ihastelimme aaltoja pitkän tovin, koittaen kuvata niitä kaikkein korkeimpia aaltoja. Ilma oli kylmä, 12 astetta, joten tuulisella rannalla ei kauaa tarjennut.

Tasmanian sää on hyvin vaihteleva. Sanotaan, että Tasmaniassa voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa yhdessä päivässä. Ihan tähän ei päästy, mutta ei paljon puuttunutkaan. Kun edellisenä päivänä oli lähes hellettä, seuraavana oli 12 astetta ja vesisadetta. Tuuli oli myös kova useimpina päivinä, joskin sekin vaihtelevasti. Vain lumisade puuttui.

Kuten monessa paikassa Tasmanian itä- ja pohjoisrannikolla, myös Bichenossa voi nähdä pingviinejä. Maailman pienimmät pingviinit, sinipingviinit, ovat päivät kalastamassa merellä, ja palaavat pimeän tultua rannikon kivikon koloihin. Ne ovat vain n. 30-35 cm korkeita. Olimme lainanneet perheeltä toppatakit, pipot ja paksut neuleet, sillä rannalla oli illalla jäätävän kylmä.

Hämärän tultua pakkasimme kasan vaatteita päälle ja lähdimme esikoisen kanssa odottamaan pingviinien saapumista. Pingviinit häiriintyvät valosta, mutta punaista valoa ne eivät huomaa, joten kiedoimme lampun punaiseen silkkipaperiin ja olimme valmiita pingviinien tuloon. Rannalla oli paljon muitakin odottamassa, osa lamppujen kanssa, osa ilman.

Heti pimeän tultua näimme ensimmäisen pingviinin nousevan vedestä. Hetken päästä niitä tuli muutama lisää. Pingviinit menivät kivikon koloihin, omiin pesiinsä, jossa pikkupingviinit mahdollisesti odottivat vanhempiaan kotiin ruuanhakureissulta. Ne olivat niin suloisia!

Suurin osa ihmisistä oli pingviinejä katsomassa, kuten rannalla olevat isot taulut ohjeistivat. Koska kyseessä ei ollut ohjattu retki, joukkoon mahtuu aina niitä, jotka eivät olleet ohjeita lukeneet. Parilla oli kirkkaat taskulamput, tosin toisten huomautettua he sammuttivat valot. Osa myös puhui todella kovaan ääneen, vaikka tauluissa pyydettiin puhumaan kuiskaamalla. Osa myös etsimällä etsi pingviinien pesiä, ja meni melkein niihin sisälle asti. Pääasiassa onneksi ihmiset osasivat kunnioittaa pingviinejä.