Australia,  Sunshine Coast

Sunshine Coast ja vesiputoukset

On the road again! Hervey Bayhin tutustuimme vain yhden aamupäivän verran. Kävimme Wetside water parkissa, isossa splash parkissa, jossa oli myös muutamia pieniä liukumäkiä. Ja nämä kaikki olivat ilmaisia! Täällä oli myös pari isompaa liukumäkeä, joiden käyttö olisi maksanut 7 dollaria (n. 4 euroa). Meille riitti kuitenkin koko aamupäiväksi hupia ilmaisesta alueesta.

Wetside water parkissa oli pienillekin oma puoli, missä leikkiä.
Hervey Bayssa oli pitkä hiekkaranta.
Pienissä ilmaisissa vesiliukumäissä ja kaatuvan sankon alla kului useampi tunti nopeasti hellepäivänä.

Kävimme myös kävelemässä Hervey Bayn rannassa, ja syömässä lounaan The Clubhouse Hervey Bayssa (johon hotellistamme sai alennuskuponkin). Hyvän lounaan jälkeen matka jatkui kohti Sunshine coastia, tällä kertaa ilman kiertoteitä ja savupilviä.

Hotellimme Oaks Sunshine Coast Oasis Resort sijaitsi Caloundrassa, Sunshine Coastin eteläpäässä. Hotellissa oli pieni vesipuisto, iso uima-allas ja pieni poreallas. Täydellinen paikka rentoutumiseen. Huoneen hintaan kuului jopa aamupala! Aamupala oli suht monipuolinen, joskin se koski vain erilaisia kananmunia, makkaroita ja muroja. Hevi-puolelta löytyi ainoastaan hedelmäsalaattia, joten mitään vihreää leivän päälle oli turha toivoa.

Oaks Sunshine Coast Oasis Resort oli todella kiva hotelli, joka sopi hyvin lapsiperheille. Täällä näimme myös ensimmäisen suomalaisen melkein 2 kuukauteen! Hänkin oli tosin Australiassa jo 15 vuotta asunut, ja perheensä oli australialainen.

Sunshine Coastin läheltä löytyy paljon vesiputouksia, ja niitä halusimme ensimmäiseksi mennä katsomaan. Kyselin etukäteen Australian matkailuryhmistä, kannattaako niille edes mennä näin kuivaa aikaan. Sain ehdotuksen kahdesta suurimmasta putouksesta, joiden pitäisi virrata nytkin. Ensin ajoimme kohti Balmoral Ridgeä ja Gardners Fallsia.

Ajomatkaa putouksella oli noin 45 minuuttia. Auton jätimme parkkipaikalle, pienempi kantoliinaan ja kohti putousta. Reitti sinne oli hyvä, leveä kävelytie, matkaa oli vain muutama sata metriä. Loppumatka kulki kallioiden päällä. Matkalla näimme paljon liskoja. Putous virtasi edelleen, joskin kivistä näki, että sateisempaan aikaan se on paljon vuolaampi ja leveämpi. Putouksen olisi päässyt uimaankin, mutta oli niin viileä ja pilvinen päivä, että uiminen kylmässä vuoristolammessa ei houkutellut.

Matkalla Gardners putouksilla näkyi paljon liskoja.
Maisemia matkalla putouksille.
Gardners Falls oli hieno jopa näin kuivana aikana.

Matkamme jatkui kohti Kondalillan kansallispuistoa ja sen vesiputousta. Tie sinne meni kukkuloiden päällä, ja matkalla ihastelimme hienoja näköaloja. Parkkipaikalta kävelymatkaa putouksella oli 1,5 kilometriä. Polku sinne oli siisti ja helposti käveltävä, mutta matkalla oli monta kymmentä porrasta.

Vuoristomaisemia matkalla Kondalillan putouksille.
Metsässä oli todella isoja, vanhoja puita.

Pääsimme ensin rock poolille, johon tuli pieni vuoristopuro, ja josta varsinainen putous lähti virtaamaan. Kävelimme vielä monta kymmentä porrasta alaspäin nahdäksemme putouksen, mutta se oli näin kuivaan aikaan pelkkä liru. Varmasti hieno sateisempana kautena. Tämän takia ei olisi kannattanut tulla, mutta onneksi matkalla oli hienoja vuoristomaisemia.

Kondalilla Falls. Kyllä siellä pieni puro meni, mutta ei tämä käymisen arvoinen nyt ollut. Maisemat muuten olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia!

Päästyämme vuoristosta takaisin hotellille, jäi pienin nukkumaan päiväunia isin kanssa. Me perheen naispuoliset sen sijaan suuntasimme Coolumiin, Blast Aqua Parkiin. Tämä kelluva vesipuisto oli niinkuin jättimäinen wibit-rata, mitä Suomenkin uimahalleissa välillä on, ja on lisäksi Australian isoin kelluva vesipuisto. Esikoisen kanssa olemme kaksi kesää näitä Suomessa katselleet, mutta lähellä meitä ei ole yhtään, ja ilmat ovat olleet kylmät ja sateiset silloin, kun ollaan oltu reissussa jossain, missä olisi mahdollisuus. Mutta nyt pääsimme!

Blast Aqua Park oli todella hauska, tunti kului kuin siivillä!

Vesipuisto oli aivan huikea. Oli jättimäisiä liukumäkiä, keinuja, joista hypätä veteen, perinteisiä tasapainoratoja jos jonkinlaisia, ja parhaimpana vaikeriliuku, jonka lopussa pudottauduttiin veteen. Tunti meni aivan liian äkkiä! Toivottavasti pääsemme vielä uudestaankin reissulla tällaiseen.

Loading

2 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo Gardners Falls näyttää tosiaan kuivanakin aikana ihan nätiltä, ja vaikka Kondalillan putous näin kuivaan aikaan ei erityinen ollutkaan, niin itse olisin varmaan nauttinut jo pelkästään kevelystä isojen ja vanhojen puiden ympärillä. Ja tuo vesipuisto näyttää todella hienolta!

    • admin

      Sama täällä, jo noiden maisemien takia käveli mielellään, ja olisi voinut lähteä ilman putoustakin. Isompi lapsi oli vähän eri mieltä. 😄

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *