Matkavalmistelut

Matkavalmisteluja

Heinäkuun puoliväli, enää kaksi viikkoa lähtöön! Lentoliput on ostettu Australiaan asti, matkalla pätkimme lentoja ja hyödynnämme vaihtopaikkoja nähdäksemme mahdollisimman paljon. Ensimmäinen pysähdyksemme on Singaporessa, jossa olemme 4 yötä. Singaporesta jatkamme Balille, jossa vietämme reilut kaksi viikkoa, kolmessa eri kohteessa. Balilta lennämme pohjois-Australiaan, Cairnsiin, kahdeksi viikoksi. Viisumitkin ovat kunnossa, 12 kuukauden ajalle, joten ollaan valmiina lähtöön!

Ensimmäinen kuukausi siis kuluu puhtaasti lomaillessa, joskin esikoisen koulu aloitetaan silloin, kun koulut muutenkin alkavat. Cairnsista siirrymme ensimmäiseen perheeseen, Rockhamptoniin. Perhe on löydetty Workaway – sivuston avulla, ja sivusto onkin ollut ahkerassa käytössä viime kuukausina. Näillä näkymin olemme menossa kolmeen eri perheeseen eri puolilla Australian itärannikkoa, yhdessä perheessä olemme 2-6 viikkoa. Kaikki perheet on valittu niin, että niissä olisi esikoiselle suurinpiirtein samanikäistä lapsiseuraa, ja mielellään eläimiäkin. Työ kaikissa perheissä on heidän arkitöitä – lastenhoitoa, eläintenhoitoa, farmitöitä, kokkausta ja siivousta, puutarhanhoitoa. Jännä nähdä, miten käytännössä työt sujuvat!

Talon laitoimme myyntiin ja se myytiin nopeasti, joten seuraavien viikkojen ohjelmassa on tavaroiden muutto vuokravarastoon. Paljon ylimääräistä on jo myyty, lahjoitettu tai laitettu roskalavalle. Muutama paketti matkalle tarvittavia tilauksia on vielä tulematta, kuten esikoisen sandaalit, ovihälytin (koska pienempi osaa avata ovet itse, ja lähtee välillä sängystään yöllä hortoilemaan), sekä pienemmän allergikon lisäravinteita. Onneksi on vielä aikaa.

Loading

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *