Bali,  Seminyak

Kaupustelijoiden täyttämä Kuta Beach

Balin loma alkaa olla lopuillaan, huomenna kutsuu Australia. Nusa Lembonganin jälkeen olemme viettäneet vielä pari päivää Seminyakissa. Palasimme samaan hotelliin, mistä Balin loma alkoi, joten tuntui, kuin kotiin olisi tullut.

Jälleen iltauinnilla Ramada Encoressa. Tänne oli kiva palata!

Eilen lähdimme hotellin shuttle bussilla Kuta Beachille. Paikka oli aikalainen vastakohta sille, mitä tähän asti Balilla olimme nähneet. Kadut pursusivat kauppoja ja ostoskeskuksia, ravintoloiden ovilla seisoivat sisäänheittäjät. Suuntasimme rannalle, jossa aallot olivat isot, ja kymmenet surffaajat nauttivat aalloista.

Kuta Beachilla oli hiljaista, aurinkotuolit olivat pääosin tyhjiä. Kaupustelijoita sen sijaan riitti.

Rannalla meille kaupiteltiin heti aurinkotuoleja. Emme ottaneet niitä, koska emme aikoneet viipyä kauaa, vaan parkkeeraasimme hiekalle. Ympärillä alkoi heti pyöriä jos jonkinlaista myyjää. Oli jäätelöä, koruja ja rantapalloja, hierontaa, kynsien lakkausta ja hiusten letitystä. Mies otti muutamalla eurolla puolen tunnin hieronnan, ja sai heti muut myyjät ympärilleen, miksei ottanut heiltä. Ei saatu rauhallista rantahetkeä, ei edes minuuttia rauhaa, kun koko ajan oli joku selän takana. Muutamalla eurolla tarjottiin myös kynsienlakkausta esikoiselle, ja hän saikin itselleen hienot mansikkakynnet.

Kynsien lakkaus Kuta Beachilla.
Tällaiset niistä tuli. 💕

McDonald’sin lounaan jälkeen lupasimme esikoiselle letit hiuksiin, kun täällä niitä tehtiin niin edullisesti. Palasimme rannalle, mutta eri kohtaan. Koko pään letit pitkiin hiuksiin, muutamalla värikuidulla lisättynä, saatiin 7 eurolla. Kun letityksen jälkeen jatkoimme vielä matkaa kauemmas rantaan, jossa ei ollut aurinkotuoleja, saimme nauttia hiekkaleikeistä rauhassa.

Toisessa päässä Kuta Beachia sai kävellä ihan rauhassa. Nämä kaksi. ❤️

Seuraavana yönä esikoinen alkoi oksentaa, joten viimeinen Balin päivä on mennyt huoneessa makoillen. Kovasti on koitettu välttää mahatautia, mutta jostain se vaan tuli silti. Olemme välttäneet majoneeseja ja maitotuotteita, pesemättömiä kasviksia. Käsiä on pesty ahkerasti, ja maitohappobakteereja on syöty. Buffeteissa emme ole syöneet, ison hotellin aamiaisbuffetia lukuunottamatta. Aina sekään ei riitä, ja varsinkin pienemmällä on joka tapauksessa kädet ja tavarat suussa koko ajan. Nyt vaan toivotaan, että tauti helpottaisi ennen huomista lentokonematkaa.

Loading

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *