Bali,  Nusa Lembongan

Nusa Ceningan auringonlaskun aikaan

Frangipaneja eli temppeli puita kasvaa Balilla joka puolella. Aamuisin siitä pudonneita kukkia on aamiaispolulla, ja lapset keräävät kukkia hiuksiinsa. Huoneisiin niitä tuodaan koristeiksi, ja niitä laitetaan jumalien lahjuksia. Ja miten kauniita ne ovatkaan!

Frangipanikukat kukat kruunaavat kampauksen.

Nusa Lembonganin vieressä on pienempi saari, Nusa Ceningan. Ne yhdistää toisiinsa silta, Yellow Bridge. Silta on niin kapea, että autolla siitä ei pääse, vain kävellen tai skootterilla. Pyysimmekin autokyydin sillalle, ja jatkoimme kävellen.

Oli laskuveden aika, ja merenpohjaa pystyi kävelemään. Osa laivoista oli ajettu kuivalle maalle, ja nyt niitä huollettiin veden ollessa alhaalla. Täälläkin merileväviljelmät valtasivat merenpohjaa.

Yellow Bridgeä pitkin kohti Nusa Ceningania.
Nusa Ceninganin rantaa, tai merenpohjaa. Saarella oli koiria todella paljon, suurin osa siistejä, pannat kaulassa. Rannallakin oli paljon koiria juoksentelemassa. Lasten oli todella vaikea malttaa olla silittämättä, kun jotkut koirat tulivat ihan vierelle.

Lähes jokaisella rantaravintolalla oli keinu, joka nousuveden aikaan on pinnan alla. Rannasta löytyi myös muutama beach club, kuten The Island Ceningan, johon menimme syömään. Paikka ei ollut viimeisen päälle tyylitelty, kuten Seminyakin kalliit beach clubit, mutta ehkä juuri siksi kovempikin, kotoisa. Mojitojen ääressä istuimme rantatuolilla auringonlaskua ihaiIlen.

The Island Ceningan.
Lähes jokaisella rantaravintolalla oli oma keinu.
Auringonlasku The Island Ceninganilla.
Taivas auringonlaskun jälkeen Yellow Bridgeltä nähtynä.

Loading

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *