Apinametsän siimeksessä

Tänään saavuimme Ubudiin! Matkaa tänne oli vain 30 kilometriä, mutta koska tiet ovat huonokuntoisia ja liikenne ruuhkaista, aikaa matkaan kului 2 tuntia. Puoli tuntia meni käytännössä yhdessä risteyksessä seisten. Ongelmitta ei selvitty, sillä perille päästyämme kuski rupesi vaatimaan maksuksi 600 000 rupiaa, eilen sopimamme 400 000 sijaan. Kiihkeäsanaisen väittelyn jälkeen maksoimme 500 000, ja kuski lähti kiukkuisena pois. En osaa sanoa, huijattiinko meitä tarkoituksella, vai oliko kuski ymmärtänyt eilen väärin. Moneen kertaan eilen kuitenkin varmistimme, että one way 400. Koko päivän kiertoajelu olisi ollut 600k, ja me otimme vain one way.

Yövymme pienessä homestayssa, Bumi Muwa Ubudissa, jonka sisäänkäynti on huomaamaton, mutta pihalta paljastuu ihana, vehreä piha. Huone on tilava, ja omistajat ovat todella ystävällisiä. Paikka on lähellä monkey forestia, joten apinat saattavat tulla välillä pihalle asti (tästä omistajat varoittelivat, mutta meillehän se oli yksi syy, miksi tämän valitsimme).

Pienimmän herättyä päiväunilta lähdimme kohti apinametsää. Ubudin Monkey forest on oikeastaan pyhäkkö, jossa asuu n. 1300 pitkähäntämakakia. Metsä on 12,5 hehtaarin kokoinen, ja siellä on yli 180 kasvi- ja puulajia. Metsässä on myös kolme temppeliä: Dalem Agung Padangtegalin temppeli, Pyhän kevään temppeli ja Prajapatin temppeli. Monkey forestiin päin kävellessä apinoita näkyi joka puolella: parkkipaikalla, puissa, sähkötolpissa ja talojen katoilla. Lapset olivat innoissaan.

Monkey forest oli huikea paikka, ilman apinoitakin vaikuttava. Paikasta pidetään hyvää huolta, kuten apinoistakin. Alue on samalla apinoiden suojelualue. Niitä ruokitaan, ja niiden terveyttä tarkkaillaan. Ruokkimisen ansiosta apinat pysyvät pääosin metsässä, eivätkä lähde seikkailemaan kauas.

Pääosin apinat eivät olleet kiinnostuneita ihmisistä. Joka puolella kiellettiin ruokkimasta apinoita, silti moni vierailijoista teki niin. Ruokkijaa apinat tulivatkin ihan lähelle, jopa päälle, ja saattoivat purra, kun ruoka loppui. Yksi äitioletettuapina oli kovin kiinnostunut Milon kantoliinasta. Apina kävi kokeilemassa liinan häntää pariinkin kertaan, ja lähti vielä perään tarttuen kiinni mekon helmasta. En silti ottanut häntä tai hänen poikastaan liinan kyytiin Milon kanssa. Lapset jaksoivat katsella apinoita vaikka kuinka kauan, eikä ihme, olivathan ne kovin valloittavia!