Kommellusten kautta kissavahdiksi

Sunshine Coastin jälkeen roadtrippimme jatkui sen viimeiseen kohteeseen, Brisbaneen. Sunshine Coastilla olisi mielellään ollut vielä pari päivää lisää, mutta olimme menossa kissavahdiksi Brisbanen lähelle, ja olimme sopineet käyvämme edellisenä päivänä tapaamassa omistajia, joten autoon oli hypättävä.

Brisbane ei näyttänyt meille parhaita puoliaan heti kättelyssä. Miten kahteen päivään voivatkin mahtua kaikki kommellukset, kun tähän asti on päästy aika vähällä. Olimme varanneet edullisen, hyvät arvostelut saaneen hostellin. Koska oli vasta keskipäivä saapuessamme sinne, emme saaneet vielä huoneen avaimia. Täällä huoneet yleensä pitää luovuttaa klo 10, ja ne saa klo 14. Veimme tavarat odottamaan sisäpihalle, ja mies jäi sinne nukuttamaan pienintä. Esikoisen kanssa lähdimme palauttamaan autoa Brisbaneen keskustaan.

Ajaminen vieraassa suurkaupungissa, vasemmanpuoleisessa liikenteessä, vieraalla, minun makuuni aivan liian isolla autolla ei todellakaan kuulu suosikkipuuhiini. Löysimme kuitenkin helposti paikan, mihin auto palautetaan, ja saimme sen ajettua ahtaaseen parkkihalliin. Juuri ajoissa. Nousimme autosta ja muistin, että unohdin tankata auton.

Menimme kysymään työntekijöiltä, mitä kannattaisi tehdä. Saimme vajaan tunnin aikaa käydä tankkaamassa auton. Eikun takaisin ydinkeskustan liikenteeseen. Navigaattorista etsimme huoltoasemia, joista ensimmäistä ei ollut olemassakaan ja toinen oli visusti sujettu. Vasta kolmas, monen kilometrin päässä oleva, oli toiminnassa. Bensaa tankkiin ja äkkiä takaisin Avisin parkkihalliin. Aikaa jäi minuutti.

Urakasta selvittyämme haimme kebabit, ja menimme syömään ne Brisbane City Botanic Gardensiin. Puisto oli todella kaunis, sai hetken hengähtää. Vasta sitten katsoin julkisen liikenteen ohjeet tulevaan kotiimme, aiemmin olin katsonut vain etäisyyden. Julkisia ei liikkunutkaan kovin hyvin, matkaan olisi mennyt yhteensä 5h! Sovimme sitten omistajan kanssa, että tulemme vasta huomenna. Olisimme voineet siis rauhassa olla Sunshine Coastilla vielä päivän kauemmin.

Viimeksi olimme menneet bussilla Cairnsissa, jossa maksettiin aina käteisellä, ja asiaa sen kummemmin ajattelematta menimme odottamaan käteinen kourassa bussia. Noh, eihän se täällä tietenkään käynyt. Lähellä ei ollut myöskään mitään automaattia, josta olisi lipun ostanut, joten päätään pyöritellen kuski päästi meidät bussiin ilmaiseksi.

Puolen tunnin bussimatkan jälkeen pääsimme vihdoin hostelliimme. Majoitus oli iso omakotitalo, joka oli muutettu hostellikäyttöön, ja avaimia varten oli jokaiselle huoneelle oma avainlokero. Mies istui edelleen pienimmän kanssa sisäpihalla, ja lokero, missä avainten piti olla, oli tyhjä. Koitin soittaa numeroon, jonka olin saanut, mutta ketään ei vastannut. Pihalle tuli myös toinen pariskunta, joka oli tulossa majoittumaan, mutta avaimia ei ollut heilläkään.

Jonkun aikaa odoteltuamme jätimme tavarat pihalle ja lähdimme käymään parin kilometrin päässä kaupassa, ja ostamassa bussikortit huomista varten. Matkalla jäimme puistoilemaan, ja etsimme jo muita hotelleja yöksi, jos avainta emme saisi. Kello oli jo 16:30, ja soitin vielä kerran numeroon, ennenkuin alkaisimme tosissamme etsiä uutta hotellia. Nyt puhelimeen vastattiin, pahoiteltiin, ja avaimet saamme! Siistijät olivat unohtaneet jättää avaimen. Ruokaa siis mukaan kaupasta, ja kohti majapaikkaa.

Naturale’s melody oli oikein kiva, kun sisään päästiin. Ruuanlaittoon oli hyvät mahdollisuudet, ja yhteisissä tiloissa oli mukava viettää aikaa. Toinen pariskuntakin oli päässyt sisälle. Huoneessamme oli vain parivuode, kun olimme ajatelleet yhden yön menevän samassa sängyssäkin. Toisin kävi, sillä pienimmällä oli todella huono yö refluksin puitteissa, ja hän vääntelehtii koko yön. Nukuin siis hänen kanssaan lattialla. Onneksi oli pehmeä kokolattiamatto.

Seuraavana päivänä iltapäivällä jatkoimme matkaa kohti Ripleyta. Pääsimme bussin kautta junalle, ja hyppäsimme pois Springfield Central asemalla. Valitettavasti vasta junasta poistuttuamme huomasimme aseman olevan Springfield, eikä Springfield Central. Seuraavalla junalla pääsimme perille, mutta myöhästymisen takia jatkoyhteyden bussi oli jo mennyt, ja seuraavaan oli yli tunti. Ei auttanut muu kuin soittaa taksi. Helppoa ei ollut sekään, sillä keskus ei millään ymmärtänyt kaupunginosaa, mihin olimme menossa, tavaamisesta huolimatta. Monta kertaa yritettyäni pyysin vain lähettämään taksin, ja kerromme kuskille. Kuski otti osoitteen, jätti meidät sinne ja lähdimme koputtamaan ovelle. Kissakin odotti kuistilla. Kaikki hyvin – paitsi kukaan ei avaa ovea.

Puhelu kissavahtipaikkaamme osoitti, että olimme väärässä paikassa. 8 km päässä oli tismalleen sama osoite, hänkään ei ollut tiennyt sitä. Epätoivo alkoi hiipiä jo hiljalleen, ei mikään mennyt kohdilleen. Onneksi hän tuli hakemaan meidät, ja pääsimme viimein oikeaan osoitteeseen tapaamaan oikean kissan ja kuulemaan hoito-ohjeet, ja omistaja pääsi matkaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Asunto on todella kiva, 4h ja keittiö, uusi talo ja pienen pieni piha. Kissa ei paljon muuta kaipaa kuin ruokaa. Lähellä on iso ruokakauppa ja iso puisto, jossa olemme tänään viettäneet rauhallista lepopäivää.

Olemme täällä viikon verran home/pet sitting. Täällä on paljon sivustoja, joilla ihmiset ilmoittavat tarpeestaan saada kodille ja/tai lemmikeille hoitaja matkansa ajaksi. Aika saattaa olla parista päivästä kuukauteen. Me olemme täällä viikon. Vastineeksi lemmikeiden hoitamisesta saa asua ilmaiseksi heidän kodissa. Lisäksi saamme käyttää jääkaapin antimia, wifiä ja kanavapaketteja, joita täällä on paljon. Australiassa tämä on yleinen tapa, sekä paikallisten että matkailijoiden käyttämä. Itse mietin vaan, miten uskaltaa jättää kotinsa ja lemmikkinsä täysin tuntemattomille? Meitäkään tämä omistaja ei ollut tavannut edes kuvan tai puhelun muodossa. Olisimme voineet olla ketä vain, tai sitten jättää vain tulematta.

Uskaltaisitko sinä jättää kotisi tuntemattomalle?