Bali,  Nusa Lembongan

Tyrskyjä ja vedenalaisia maisemia

Viikko Nusa Lembonganilla on mennyt todella nopeasti. Saaren leppoisa rytmi vetää mukaansa, ihmiset ovat ystävällisiä ja kiireettömiä. Asiat hoituvat yleensä helposti. Englantia täällä puhutaan paljon Balia huonommin, joten kielimuuri tulee välillä esteeksi. Pienemmissä ravintoloissa ruokaa on tekemässä yksi kokki, joten ruuantulo voi kestää, mutta kenellekään ei ole kiire (paitsi nälkäisillä lapsilla) . Automaatteja on monta, ja ne toimivat – jos toimivat. Ihan loppuun ei siis käteisvaroja kannata päästää, koska toimivan automaatin löytyminen ei ole itsestään selvää.

Eilen kävin koululaisen kanssa snorklausreissulla. Olimme varanneet reissun naapurihostellista, ja meidät piti hakea hotellilta klo 8. Kun ketään ei kuulunut, menimme naapurihostelliin, jossa odotimme vielä 10 minuuttia. Kun kyyti viimein tuli, se ei suinkaan ollut auto, vaan skootterikyyti (ilman kypäriä, tietysti). En suostunut, vaan kävelimme mieluummin. Onneksi matka oli vain 500m.

Perille päästyämme kävi ilmi, että hotellilla oli ollut väärää tietoa, ja retki oli lähtenyt jo tunti sitten. Onneksi täällä ihmiset yrittävät auttaa kaikin tavoin, niin nytkin. Muutama puhelu, ja meille oli järjestynyt retki toisen porukan kanssa.

Kohta lähdetään merelle! Veneemme oli tällainen perinteinen vene.
Lähestymme Mangrove pointia.

Haaveenani oli käydä Manta Pointissa, ja snorklata paholaisrauskujen kanssa. Se jäi nyt vain haaveeksi, sillä oli liian kova tuuli. Manta Point sijaitsee saaren tuulisella puolella, ja sinne ei tällä tuulella päässyt. Koululaisen kannalta toki hyvä, hän kun oli ensimmäistä kertaa oikeasti snorklaamassa, niin kova tuuli ja seitsemänmetriset rauskut olisivat voineet olla liikaa.

Pääsimme onneksi kolmeen muuhun hienoon snorklauspaikkaan. Ensin kävimme Mangrove pointissa, joka oli hienoin näistä kaikista. Paljon upeita koralleja, paljon erilaisia kaloja. Seuraava pysähdyspaikka oli Gammat Bay, jossa myös olisi jaksanut ihailla elämää veden alla vaikka kuinka kauan. Viimeinen paikka oli Choral Bay, joka oli täynnä veneitä, ja jossa oli todella isot aallot. Kaloja ei myöskään näkynyt kuin kourallinen.

Valmiina lähtöön! Häntä ensimmäinen snorklauskerta jännitti, mutta kokemus oli upea, ja hän osasi heti hienosti snorklata isoissakin aalloissa.
Vene kuljetti meidät Nusa Penidan saaren rannikolle. Saari on upea luontokohde, ja sen rannikon kalliotkin olivat hienoja.

Snorklausretket täällä ovat edullisia, vain n. 16 euroa. Ja oli ehdottomasti sen arvoista! Esikoinen ihastui snorklaukseen, ja odotamme molemmat malttamattomina tulevia snorklausretkiä.

Edellispäivänä kävelimme saaren toiselle reunalle, dream beachille. Oli laskuveden aika, joten ranta oli täynnä kuollutta korallia. Nousuveden aikaan ranta on varmasti upea, ja hyvä uida. Nyt oli niin matalaa, että uimaan ei päässyt.

Dream Beach laskuveden aikaan.

Kiipesimme rannalta Devil’s Tearsiin. Paikka on kalliomuodostelma, missä aallot iskevät kallioiseen rantaviivaan. Katselimme valtavia aaltoja, tyrskyjä, jotka löivät kallioihin. Kallioiden takana aurinko laski mereen. Mieletön paikka, vaikkei juuri sinä iltana auringonlasku ollutkaan upeimpia.

Devil’s Tears ja sen upeat aallot.
Mieletön paikka, ehdoton must visit Lembonganilla! Molemmat lapsetkin olivat haltioissaan tyrskyistä.

Loading

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *