-
Joulunodotusta Australian New South Walesissa
Joulu on enää muutaman päivän päässä, vaikkei se täällä toisella puolella maailmaa tunnukaan samalla tavalla joululta, kuin lumisessa Suomessa. Jouluvalot ja koristeet eivät tunnu sopivan auringon ja surffilautojen viereen, ainakaan kun siihen ei ole tottunut. Joulukalenterit lapsilta toki löytyy täälläkin, meidän lapsilla isommalla on suklaakalenteri, ja pienemmällä Bluey-kirjakalenteri. Ostoskeskukset ovat pukeutuneet jouluun jo marraskuusta alkaen, mutta täällä pikkukaupungissa koristeet eivät ole niin runsaita kuin isoissa kaupungissa. Läheisen ostoskeskuksen aulassa on päivystänyt joulupukki jo kuitenkin koko joulukuun, ja maksua vastaan pääsisi kuvaan joulupukin kanssa. Joulu näkyy kaupoissa, mutta vähemmän kuin Suomessa. Joulumusiikki ei ole soinut yhdessäkään kaupassa, jossa olemme käyneet, eikä se ole soinut perheessäkään. Joulusuklaita on kaupassa vain muutamaa erilaista,…
-
Rauskuja, kenguruita ja katkarapuja
Sydneystä otimme auton alle, ja lähdimme kohti eteläistä New South Walesia. Reissumme viimeinen kuukausi on alkamassa, edessä viimeinen pidempi etappi. Ensin pysähdyimme kuitenkin isoon ostoskeskukseen täydentämään lasten vaatevarastoja pieneksi jääneiden tilalle, ja tekemään jouluostoksia. Ostosten jälkeen ajoimme pienimmän päiväunien turvin Jervis Bayhin, jossa olimme yötä. Jervis Bay on pieni kylä rannalla, joka on tunnettu kauniista rannoista ja merenalaisesta elämästä. Alueella nähdään usein esimerkiksi valaita ja delfiinejä, ja täältä tehdään paljon meriretkiä. Meidän yhden yön pysähdykseen ei nyt ehditty sisällyttää meriretkiä, mutta rannalle suuntasimme heti saavuttuamme! Merivesi oli viileää, mutta hyvin siellä silti tarkeni uida. Pienin nautti hiekkaleikeistä. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Nyt ensimmäinen pysähdyksemme oli Bendalong Point, jonka uimarannalla nähdään…
-
Bondi Beachilta Coverley Beachille
Sydneyn tunnettuja kohteita ovat keskustan nähtävyyksien lisäksi myös upeat rannat. Bondi beach on monelle tuttu, ja sen hengenpelastajien työtä on Suomessakin seurattu jo vuosia Rantavahdit -ohjelmassa. Rannalle asti ei päässyt metrolla, vaan vaihdoimme loppumatkaksi bussiin. Busseille oli pitkät jonot, mutta busseja tuli jatkuvasti ja jono eteni nopeasti. Pian olimmekin jo rannalla. Bondi Beach oli pitkä, valkohiekkainen ranta, ja todella täynnä ihmisiä. Aallot olivat isoja, ja vedessä olikin paljon surffaajia, sekä useampi surffitunti. Hengenpelastajien vartioima alue osoitetaan aina lipuilla. Vaikka Bondi beach oli pitkä, ei lippujen välinen alue ollut montaa kymmentä metriä. Niinpä lähes kaikki vedessä olevat ihmiset olivat kasaantuneet samaan paikkaan. Mekin menimme esikoisen kanssa rantaveteen nauttimaan aalloista. Vaikkei vettä…
-
Museokierroksia, puistoja ja nähtävyyksiä Sydneyssä
Sydney! Australian tunnetuin kaupunki, joskaan ei enää isoin – Sydneyn väkiluku oli tänä vuonna 5,1 miljoonaa, kun Melbournen oli 5,2 miljoonaa. Monille se on kuitenkin ensimmäinen Australiasta mieleen tuleva kaupunki, ja sen omaperäisen näköinen oopperatalo tulee monille heti mieleen Australian kaupungeista puhuttaessa. Saavuimme Sydneyyn junalla Melbournesta. Aamulla 6:43 lähdimme junalla Woodendistä Melbourneen, ja Melbournesta klo 8:30 kohti Sydneyä. Junamatka piti kestää 11,5 tuntia, mutta juna oli 1,5 tuntia myöhässä. Yhteensä junassa istumista kertyi siis yli 14 tuntia! Ensimmäiset 10 niistä menivät hyvinkin nopeasti lastenkin kanssa, mutta viimeiset tunnit olivat kaikille hyvin pitkiä. Valitsimme junan lennon sijaan paitsi siksi, että se oli paljon halvempi, mutta myös nähdäksemme maisemia matkalla. Maisemat olivat…
-
Hanging Rock ja päivä paikallisessa koulussa
Elämää Woodendissä on nyt takana kolme viikkoa. Koti tuntuu jo kotoisalta, perheen tavat alkavat olla tuttuja. Pienin on saanut upeat autoradat yläkertaan, ja isompi löytänyt yhteisiä leikkejä perheen lasten kanssa. Alkaa siis olla aika jo jatkaa matkaa. Usein harmittaa, että aina kun ehtii kotiutua, matka jatkuu seuraavaan paikkaan. On kuitenkin ihanaa, kun jää ystäviä moneen eri paikkaan maailmassa, myös täällä pallon toisella puolella. Tämänkin perheen kanssa yhteydenpito varmasti jatkuu, he suunnittelevat jopa reissua Suomeen. Viimeisen viikon aikana olemme ehtineet käydä vielä useissa eri paikoissa. Olemme ajelleet illalla etsimässä kenguruita (ja nähneetkin niitä paljon). Myös keskellä päivää puistoon kävellessämme iso wallabi hyppi aivan vierestä. Eilen kävimme iltahämärässä Mount Macedonilla etsimässä, olisimmeko…
-
Melbournen tutkimista lasten ehdoilla
Melbourne. 5 miljoonan asukkaan suurkaupunki, joka on useana vuonna valittu maailman eläväisimmäksi kaupungiksi. Se on kulttuurien sulatusuuni ja vilkas kulttuurikeskus, jossa on jokaiselle jotain. Mitä se tarjosi lapsiperheelle? Meillä on ollut muutama päivä aikaa kierrellä Melbournea. Tapasimme myös syksyksi Melbourneen muuttaneen suomalaisen lapsiperheen, jonka kanssa olemme etsineet parhaita leikkipuistoja ja mielenkiintoisia museoita. Lapset ovat olleet innoissaan, kun ovat saaneet suomenkielistä leikkiseuraa kuukausien jälkeen. Ensimmäiseksi tutustuimme Melbournen Botanic Gardensiin. Puiston vehreyden keskeltä löytyy Ian Potter’s Playground, jonka pienessä vesileikkipaikassa lapset jaksoivat touhuta lämpimänä päivänä. Puistossa oli myös paljon muita luonnon omia leikkipaikkoja: tiheä bambumetsä, siltoja ja puroja. Täydellisiä paikkoja mielikuvitusleikkiin. Lapset viihtyivät täällä tuntikausia. Puistoilun jälkeen oli aikaa kävellä rauhassa Cityssä.…